Heidi Laukka - Tunteiden näyttäminen julkisesti
Päivitetty: 2. maalisk.
Tämän postauksen on kirjoittanut Heidi Laukka, eroottinen taiteilija Kouvolasta. Voit lukea hänestä lisää esittelysivulta.
Missä menee raja, mikä on söpöä ja mikä rivoa? Kun näemme vaikka kaksi vanhusta käsikädessä kävelevän puistossa ja antavan mahdollisesti kevyen suukon toisilleen. Uskoakseni useimmat meistä hykertelemme, että olipas söpöä – olisinpa itsekin vanhana tuollaisessa suhteessa. Jos samainen pari puristelisi toisiaan pepusta, niin uskon että sekin vielä menisi hyvän tuulisesti nauraen katsojille läpi. Mutta entä se, että toinen vanhuksista istuu toisen sylissä hajareisin ja imee toiselle kaulaan fritsua, kädet hapuillen toistensa iholla? Itse haluaisin nähdä sen upeana hehkuna, joka on edelleen voimissaan. Mutta veikkaan, että he saisivat pahansuopaisia katseita ohikulkijoilta tai ainakin heitä katsottaisiin pidempään ja ehkä naurahtaen ohikulkijat keskustelisivat näkemästään keskenään ja kertoisivat poikkeavasta näystään myöhemmin ystävilleen.
Minkälainen suudelma tai läheisyyden ele on sellainen, joka on sallittua näyttää julkisesti? Pohdin tätä ajatusta parisen vuotta maalaussarjojeni kautta, joissa kuvasin väriekpessionistisesti lähikuvia eri tunnemallisista lähestyvistä suudelmista. Teossarjani oli esillä paikallisissa kahviloissa. Eräänä päivänä, kun kävin uudistamassa ripustustani, niin eräs iäkäs daami halusi jutella kanssani. Hän kertoi käyneensä kahvilassa useasti ja asettautui aina vastapäätä teoksiani kahvikuppinsa kanssa. Hän katseli suuteluaiheisia värikkäitä maalauksiani ja muisteli nuoruuttaan. Hän pääsi maalauksieni kautta aikamatkalle mielessään, niihin intohimon tunteisiin, mitä oli saanut kokea. Hän liikutuksen silmin kertoi kuvien herättäneen hänessä henkiin sen intohimoisen ja roihuvan nuoren naisen sisällään. Vanhan naisen kertomus lämmitti sisintäni ja vahvisti oman työni tärkeyttä.
Ihmisten kokemukset, varsinkin ristiriitaset, taiteeni ääressä ovat bensaa sisäiselle tulelleni. Hyvällä tavalla. Eräästä suutelu aiheisesta teoksestani sain kuulla, miten se on ällöttävä ja ahdistava, ihan kuin siinä valuisi kuolaakin. Samaisesta teoksesta korvaani on kuiskattu punastuen, että miten teoksen sanoma avautui hänelle unessa ja herätti intohimon leimun. Tarinan kertojat olivat molemmat yli keski-iän olevia naisia.
Ristiriitaiset kokemukset ja näkemykset ovat kaikki tervetulleita. Teoksen ei tarvitse miellyttää, mutta koen onnistuneeni, jos se puhuttelee.
Nähdyksi tuleminen
Tällä hetkellä tarkastelen nähdyksi tulemista ja sen kokemista. Erityisesti tunteiden kautta, jotka liittyvät sensitiivisyyteen ja aistikkuuteen. Olen halunnut hypätä vielä suuremmin tunteen sisälle ja siihen, miten tunne liikkuu jokaisessa solussamme, kuin lämmin sähkövirta. Kaikilla on tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. Nähdyksi tulemisella on sellainen voima, että pieni muuttuu suureksi ja himmeä loistavaksi. Hyväksyvää katsetta ei tarvitse hakea kumppanilta tai muilta, tärkein hyväksyvä katse tulee meiltä itseltään. Mutta se liekki sisällä, jonka kumppanin kosketus saa aikaan, on upea. Koen sen olevan maalauksen arvoinen. Haluan tarkastella niitä monitulkinnaisia tunteita, jotka kumpuavat meistä sisältä. Kaikkien tunteiden ei todellakaan tarvitse olla meistä kauniita. Mutta koen, että ne ovat tärkeää kokea turvallisesti.
Sointuja kankaalla
Vertasin joskus kuvataidetta musiikkiin. Kappale on kuin yksittäinen taulu ja albumi on kuin näyttelykokonaisuus. Molemmista voi nauttia yhdessä ja erikseen. Yksi teos keskittyy yhden tematiikan ympärille ja näyttelykokonaisuudessa pääsee kokemaan parhaimmillaan monia tunteita. Kaikista ei tarvitse pitää, eikä haluta, vaikka omalle seinälleen. Mutta parhaimmillaan kokemus on kehollinen, tunteikas ja kokonaisvaltainen.
Minulta joskus kysyttiin, mistä tiedän, milloin teos on valmis. Vastasin miettimättä, että kun koen sitä katsellessani voimakkaan tunteen. Silloin se on valmis. Minun ei tarvitse pitää siitä. En halua määritellä peilaavaa tunnetta tai ohjata sitä mihinkään muotiin. Tunteet saavat liikkua vapaasti. Samalla tavalla itse elän. Näytän ja koen tunteeni hetkessä, joskus jopa todella voimakkaasti. Halun tuntea kaiken, ilman rajoja. Tiedostaen kuitenkin, että tunne ohimenevä, josta olen itse vastuussa. Käyttäytymistäni olen vastuussa ja sitä haluan hallita, mutta tunne on vapaa. Toivon, että pysähdyt hetkeksi teokseni äärelle ja pohdit mitä tuntemuksia se sinussa herättää.
”Näe minut, hyväksy minut ja rakasta minua! Sisälläni lepattaa liekki, anna sen palaa, älä sammuta sitä. Tule syliini ja roihua kanssani!”
Rakkaudella ja intohimolla, Heidi