Hanni Mecklin
Eroottinen runoilija
Poreilevan kujeileva eroottisesta sanataiteilusta innostunut runoilija täällä hei. Nimeni on Hanni ja päivisin teen työtä tietoturvallisuuden puolella konsulttina. Öisin muutun eroottiseksi runoilijaksi, jonka kynästä irtoaa sanoja halusta ja kaipuusta.
Erotiikka ja seksuaalisuus oli hyvin pitkään elämässäni tabuja enkä kokenut niiden olevan itselleni millään tavalla tärkeitä aiheita. Olen aina ollut romantikko (ja kirjoittanut runoja siitä lähtien, kun kirjoittamaan opin), mutta ajatukseni rakkaudesta ja sielunkumppaneista ylettyi ainoastaan henkisen yhteyden tasolle. En tiedä tarvitseeko elämänvaiheita nimetä millään tavalla, mutta ehkä tietyntyyppisen kolmenkympin kriisin seurauksena sinkkuunnuin ensimmäistä kertaa aikuisiälläni. Tuolloin avasin itsestäni osan, jota olin hyvin pitkään vältellyt. Olin lapsuudestani lähtien tietyllä tapaa hävennyt naiseuttani ja koittanut eri tavoin piilotella asioita, jotka erottivat minut pojista – niin pukeutumisella, asenteella kuin tunteiden näyttämiselläkin. Herkkänä ihmisenä varsinkin tunteiden piilottaminen ja pahimmillaan niiden häpeäminen sulki minut hyvin pieneen laatikkoon, jonka lukon avaimia pitelin käsissäni itse.


Kun sitten kolmenkympin kynnyksellä opettelin itseeni tutustumista uudelleen, huomasin kuinka ahtaasti olin itseeni asennoitunut ja kuinka noita ajatuksia olisi hyvä tuulettaa. Runoihini alkoi eksyä ajatuksia kosketuksesta, sen kaipuusta ja ennen kaikkea mielihyvästä, jollaisesta en ollut aiemmin haaveillut. Viimeisten vuosien aikana olen pyrkinyt katsomaan itseäni lempeästi ja tutkistellen ilman häpeää tai pelkoa siitä, miten muut ihmiset minuun suhtautuvat. Seksuaalisuus on luonnollinen ja iso osa jokaisen identiteettiä. Itselleni tuon omaan seksuaalisuuteeni tutustuminen auttoi minua näkemään minut ainutlaatuisena kokonaisuutena, josta olen ylpeä.
Sisustuksessa seksuaalisuuteni ei ole niinkään aiemmin näkynyt. Tosin olohuoneen seinääni korostaa kaunis, sensuelli valokuva, jonka on ottanut Sam Jamsen. Kotini ilmapiiriin tämä luonnonläheisen sävyinen dildo sopi loistavasti. Tällä hetkellä se koristaa kotini kirjahyllyä rakkaimpien runokirjojeni vieressä.
Runojani pääsee lukemaan Instagramista tililtä @hmecklin ja Facebookista sivulta Hannamari Mecklin. Kirjoitustyylistäni näyte vielä tähän alle, nautinnollisia hetkiä. <3
”Haluaisin sut nyt
Sänkyyni, viereeni
Kiertäisin kehosi kokonaan
Kielelläni
Ja merkitsisin paikat
Jyrkänteet ja alangot
Lakeuden ja tasangot
Antaisin käsieni vaeltaa
Jotta oppisin
Sinun kehosi kartan
Ne paikat jotka
Saavat sinut syttymään
Kunnes kiihdyt niin
Ettet anna mun enää
Lopettaa”
IInstagram: @hmecklin
